VillaNannaKyllä, vihdoin yksi huone on valmis. Muualla on kauhea kaaos edelleen. Tämä yksi huone on meidän eteisessä oleva vessa. Se…
Lue lisää
VillaNannaLauantain keveys oli käsin kosketeltavaa. Olin torstain ja perjantain välisen yön töissä, järjestimme nuorille kädentaitojen yön. Teimme käsitöitä koko yön…
Lue lisää
VillaNannaVanha rikkoutunut nahkasohva on ollut vailla huoltoa jo monta vuotta. Olen saanut sohvan äidiltäni vuosia sitten, silloin kun muutimme Turkuun…
Lue lisää
VillaNannaAina tulee uutta uuteen kotiin, vaikka kuinka yrittäisi, ettei tulisi mitään. Tosin, ei tämä nyt oikeasti uusi ole, mitä tässä…
Lue lisää
HannamariaKaupallinen yhteistyö: Vinyylilattiakauppa
Halleluja mikä muutos sekä ulkonäöllisesti, että koko kodin fiiliksessä! Kesän alussa meille vaihdettiin vinyylilattia ja pääsimme eroon tummasta ja huonokuntoisesta…
Lue lisää
Saran kotikoloOlinkin pitkästä pitkästä aikaa viime viikonlopun kokonaan töissä. Eihän mun työhön nykyään kuulu kuin arkipäivät virka-aikaan, mutta aikanaan tein vuorotyötä…
Lue lisää
Colour Outside the LinesMeidän esikoinen muutti elokuun alusta Helsinkiin ja kahden nuoremman lapsen kannaltahan tämä tarkoitti sitä, että he saivat omat huoneet. Meidän…
Lue lisää
Jonnan koukkujaPaljon on tullut kaikenlaista virkattua, mutta en kyllä muista aiemmin virkanneeni tuolille päällisiä – siis jos ei lasketa istuintyynyjen päällisiä…
Lue lisää
Jonnan koukkujaTiesitkö, että tämmöistäkin vuotuista päivää vietetään? Ja mikä olisikaan parempi kunnianosoitus virkkaukselle, käsitöille, tilkuille, ISOÄIDINNELIÖILLE kuin oma päivä!! 😊 Eli…
Lue lisää
Big mamas homeTehtiin puolison kanssa täsmäisku Ikeaan, tarkoituksena ostaa vauvalle vielä muutama olennainen juttu. Samalla kierrettiin yläkertaa ja haaveiltiin hieman. Meillä on…
Lue lisää
VillaNannaPirttikaluston tuunaus on helppoa puuhaa ja tällä tavoin saa helposti tuunattua kalusto omalle parvekkeelle sopivaksi. Itse mietin kauan mitä ihmettä…
Lue lisää
HannamariaKaupallinen yhteistyö: Noli Studios
Lattiaremontin ajankohdan varmistuessa oli aika miettiä mihin suuntaisi sijaismajoitukseen. Päätin tehdä työreissun Helsinkiin ja yöpyä hotellin sijaan kotimaisemmassa ympäristössä, joten…
Lue lisää
Tyttö Sinä Olet VahvaKaupallinen yhteistyö: Teemajuhlat
Viime viikonloppuna juhlimme iloista tapahtumaa: rakas Muskeli vietti ensimmäistä syntymäpäiväänsä, ja samalla vauvavuosi virallisesti päättyi. Aluksi harkitsimme matkalle lähtöä juhlistaaksemme…
Lue lisää
VillaNannaSeinälokerikko farkuista valmistuu helposti ja nopeasti vain liimaa käyttämällä. Erilaiset pussukat on jouduttu ompelemaan ompelukoneella muutamasta kohdasta ja porankin käyttöön…
Lue lisää
VillaNannaMiten tehdä koiran prinsessasänky kierrätysmateriaaleista? Aloitetaan projekti meidän vanhasta puulaatikosta, jonka sain aikanaan ilmaiseksi kun olin Seurakuntaopistolla pääsykokeissa. Siis kun…
Lue lisää
VillaNannaKeväällä pojan rikkinäinen sänky laitettiin palasiksi. Lähes kaikki osat ollaan nyt saatu hyödynnettyä johonkin ja voin kuulkaa sanoa, että olen…
Lue lisää