Hae

Loppuvuoden näkymät ja vuosi 2020

Tänään 1.11.2019 Vaikuttajamedia ja Vaikuttajatapahtumat täyttävät vuoden. Vaikuttajamedia on kasvanut vuodessa 15 bloggaajasta 39 bloggaajaan ja myös tulevaisuudessa uusia blogeja lanseerataan melkein kuukausittain. Vaikuttajatapahtumat ovat päässeet tuottamaan kymmeniä tapahtumia eri kokoisille yrityksille ja kouluttamaan toistasataa somevaikuttajaa.

Loppuvuoden näkymät

Vaikuttajatapahtumat ja Vaikuttajamedia yhdistyvät samaksi brändiksi ja tätä nykyä Vaikuttajamedian omistajina toimivat Johanna Tolppola ja Monna Pursiainen.

Marraskuussa käynnistyy Vaikuttajamedian Innovaatioryhmä, joka koostuu Vaikuttajamedian omista bloggaajista. Innovaatioryhmän tarkoituksena on kehittää ja innovoida Vaikuttajamedian toimintaa. Innovaatioryhmän kautta tehdyistä uusista ideoista pääsee osa VM Lab:iin testaukseen kolmeksi kuukaudeksi. Testausvaiheen jälkeen päätetään Innovaatioryhmän kesken jääkö uusi palvelu tai idea Vaikuttajamedian vakituiseen käyttöön.

Vuosi 2020

Ensi vuonna Vaikuttajamedia lanseeraa uusia blogeja aktiivisesti eri kohderyhmille. Tavoitteena on tarjota lukijoille ajankohtaista ja puhuttelevaa sisältöä. Vaikuttajamedian lanseerataan myös uutena Toimituksellista sisältöä, joka tehdään yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Vaikuttajamedia tulee järjestämään ensi vuonna paljon uusia somepajoja, vaikuttajien intensiiviryhmäkoulutuksia ja oheistuotteita.

Lisätietoja:

Monna Pursiainen, [email protected], 0443032354

Johanna Tolppola, [email protected]

Monna Pursiainen ja Johanna Tolppola I Kuvaaja: Juho Tirkkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *