VillaNanna’Kirppislöytö: Keinoturkisliivi Se on tänään aiheena, minun elokuinen löytöni. Eksyin ihan vahingossa Tapiolaan ja tietenkin tuona päivänä oli tehtävä siellä…
Lue lisää
VillaNannaVaatekaapissani on pitkää ja pätkää puhvihihaa. Ne on minulla sellainen asia, etten kykene kävelemään niiden ohi. Kaikki isot hihat on…
Lue lisää
Saran kotikoloTämä vegaaninen valkosuklaajuustokakku valmistui itse asiassa jo hyvän aikaa sitten, mutta koska ohje on jäänyt arkistoon, ajattelin sen sopivan loistavasti…
Lue lisää
VillaNannaKyllä, luit ihan oikein vanhoista leggigseista hameita. Nyt kun olemme riistäneet ison määrän kesävaatteita varastoon, niin siinä hötäkässä siirsin osan…
Lue lisää
Jonnan koukkujaPyllytin lienee monelle käsityöläiselle jo tuttu käsite – vaikkakin nimike edelleen ”jakaa kansaa”. Olkoon sitten virkattu / neulottu hame tai…
Lue lisää
Big mamas homeNyt se on virallista! Meidän pitkään suunnittelema podcast näkee ihan pian päivän valon! Tämä on ihanaa ja huikeeta! Podin nimi…
Lue lisää
Big mamas homeKaksi tapahtuman lipuista oli saatu.* Tiedättekö, Halloweeks halloweenpuisto, jossa olimme viime vuonna, on ollut tämän vuoden odotetuimpia juttuja meidän…
Lue lisää
Big mamas homeKaupallinen yhteistyö: Ellos
*Sisältää mainoslinkkejä
Halusin pitkästä aikaa jakaa hieman haaveasu sisältöä. Edellinen postaus on jostain äitienpäivän tietämiltä. Minun mieleeni tässä asussa on sellaiset moderni…
Lue lisää
Colour Outside the Lines*Sisältää mainoslinkkejä
*30.10.-3.11. kaikki tuotteet jäsenille -25%. Kohta on taas pikkujoulukausi ja sekös tuottaa usein asukriisejä. Listasin tähän postaukseen kuvien kera mun…
Lue lisää
VillaNannaSaan useasti ohjeita miten vanheta oikealla tavalla. Mikä on se todella oikea tapa siihen. Minun tapani vanheta on väärä ja…
Lue lisää
Jonnan koukkujaNäille tossuille ei ole ehkä mitään järkevää suomenkielistä nimitystä… Tossuthan virkataan samalla aloituksella kuin hexicardi eli se vähän yli-iso isoäidinkuusikulmiotakki….
Lue lisää
Saran kotikoloMeillä vietetään loppuvuodesta vielä synttäreitä, ja napero täyttää kuusi vuotta. Millainen tämä pian kuusivuotias tyyppi on? Mitä tämän ikäisten maailmaan…
Lue lisää
VillaNannaVihdoin itse tein siniset housut, materiaalista, jonka löysin ylijäämälaatikosta. Tämä tarkoittaa sitä, että vihdoinkin pienen tauon jälkeen täällä esitellään ylijäämäprojektin…
Lue lisää
Saran kotikolo*Mainos. Liput saatu Helsingin kaupunginteatterilta Vähän liian usein käy niin, että kun jotakin tapahtumaa tai asiaa odottaa oikein todella…
Lue lisää
Mari ValosaariKiitos Kauppakeskus Itis kun kutsuit meitä vaikuttajia paikalle. Ihana oli viettää aamua näiden ihanien ihmisten kanssa, vaikka todellisuus on se,…
Lue lisää
Yhtä kuin”Sitten kun mulla on rahaa”, ”Jos mulla ois rahaa”. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Liian tutulta. Näin aamukahvia hörppiessäni aloin miettiä…
Lue lisää
Mari Hietalapostaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä Omistan kirjan nimeltä Olet hyvä tyyppi (*tämä), mutta sen lukeminen jäi joskus kesken. Olisi ehkä…
Lue lisää
Emmi AnniinaKaupallinen yhteistyö: KirsiConsulting
Ratkaisukeskeisen neuropsykiatrisen koulutuksen neljäs lähiopetusjakso KirsiConsultingilla on nyt ohi, ja ollaan yli puolivälin. Jäljellä on enää kaksi lähiopetusjaksoa! Neljäs lähiopetusjakso…
Lue lisää
Mari HietalaKun tänä aamuna avasin verhot, ulkoa paljastui sumuinen harmaa maisema. Taas tätä samaa kuukaudesta toiseen, ajattelin ja ehdotin poikaystävälle, jos…
Lue lisää
GaalanainenYksi kiinnostavimpia blogikirjoituksia hetkeen on ollut Juliaihmisen Epäonnistumisen CV. Unohdin tosin jo koko jutun, kunnes myös Anna Liljeroos julkaisi blogissaan oman listansa…
Lue lisää
Mari HietalaGoogletellessani vaellusreittejä ja luontopolkuja Etelä-Pohjanmaalta törmäsin Paalijärven patikkaan, joka on ihan uusi vaellusreitti Alajärven Paalijärvellä. Paalijärvi on sellainen pieni kylä,…
Lue lisää
GaalanainenZiizuz, onneksi Antti Tapani oli mukana syksyllä Vain elämää -ohjelmassa! Ja seuraavaksi. Ziizuz, hän pystyi tekemään sen taas! Nämä olivat…
Lue lisää
PaletillaLopetin e-pillerit muistaakseni viime helmikuussa tai maaliskuussa joten siitä tulee nyt vuosi kun päätin lopettaa niiden syömisen tietoisesti. Olin itse…
Lue lisää
Paletilla4 viikkoa elämäntapamuutosta on nyt takana ja näiden viikkojen aikana on tapahtunut aika paljon. Jos joku ei siis tiennyt niin…
Lue lisää
Mari HietalaNyt väsyttää niin paljon, etten tiedä mistä aloittaisin. Veljeni halusi tänään metsään, joten suuntasimme Mulkkujärvelle Alavuden puolelle. Olen yrittänyt etsiä…
Lue lisää
Mari HietalaVoi kamala tämän postauksen kirjoittaminen meni nyt myöhään, kääks! On ollut jokseenkin täysi päivä, kun aamulla laitettiin kamat kasaan ja…
Lue lisää
Yhtä kuinPaljon riittää tekemistä vuokrakaksiossani, yli 60 neliötä täynnä mahdollisuuksia. Olen todella kiitollinen, että olen löytänyt niin mukavan vuokraisännän, että hän…
Lue lisää
GaalanainenKohta on vuosi siitä, kun sain aivoinfarktin. Vaikka palasin sen jälkeen suhteellisen pian työelämään ja lasten kautta normiarkeen, niin tottakai aloin…
Lue lisää
PaletillaOlen koko ikäni kärsinyt atooppisesta ihosta joka on näin aikuisiällä rauhoittunut, mutta muistuttelee olemassa olostaan aina silloin tällöin. Lapsena ihottuma…
Lue lisää
Mari HietalaOlin suunnitellut kirjoittavani jonkun asiapitoisen postauksen tällä viikolla, joka itse asiassa olisi pitänyt julkaista jo eilen, mutta väsytti eikä sitten…
Lue lisää