Big mamas homeMe oltiin Toten kanssa tiistaina treffeillä. Mikä oli aivan ihanaa. Meidän treffimme sisälsivät tällä kertaa myös plus onen, jonka kanssa…
Lue lisää
VillaNannaMiehen takin vuorista takki itselleni. Mieheni osti aikanaan, ehkä noin kymmenisen vuotta sitten itselleen takin, jossa oli lämmin irtovuori. Takki…
Lue lisää
Big mamas homeKerroin maaliskuun puolella, että olin onnistunut stailaamaan itselleni super söpön asun. Mulla on ollut viime aikoina yhä useammin sellainen hyvä…
Lue lisää
DiiskuneitiKaupallinen yhteistyö: Fitnessfirst.fi
Tälleen yli kolmikymppisenä on pelkästään sääntö kuin poikkeus, että paikkoja ja niveliä kolottaa. Onneksi on olemassa erilaisia kipuöljyjä-, ja geelejä,…
Lue lisää
VillaNannaMitä ompelin maaliskuussa -kooste näyttää mitä kaikkea olen tehnyt, vaikken olisi niitä edes postannut tänne blogiin. Olen myös suunnitellut, että…
Lue lisää
Colour Outside the LinesMulla oli eilen synttärit. Syntymäpäivä kului työpäivän merkeissä ja koska oon siistissä sisätyössä eli työskentelen toimistossa, pystyn käyttämään mekkoja töissä…
Lue lisää
Big mamas homeMurunen on jo 8 kuukautta! Tämän postauksen kirjoittaminen venyi hieman. Ihan vain minun muistamattomuuttani. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan….
Lue lisää
Colour Outside the LinesKun täytin 25 vuotta, halusin pitää teemasynttärit. Juhlin synttäreitäni ystävien kanssa ja pidin synttärit 80-luvun teemalla -olenhan 80-luvulla syntynyt. Asuin…
Lue lisää
Saran kotikoloSieni-kasvissoskeitto on mitä maukkain keittoruoka! Kiireisessä arjessa lämmittävät, täyteläiset keitot alkavat houkutella yhä enemmän. Rakastan kasvissosekeittoja paitsi niiden hyvän maun…
Lue lisää
Colour Outside the LinesTämän hetken plussat ja miinukset on aina välillä kiva koota ja tässä ne tulee! +lähestyvä kevät Kevät oli jo pitkällä…
Lue lisää
Big mamas homeKuvien alusvaatteet saatu osana kaupallista yhteistyötä Lumingerien kanssa.* Olen kertonut todella avoimesti, että tämä raskaus oli seksualisuuteni kannalta haastava. Raskausaikana…
Lue lisää
Big mamas home*Sisältää mainoslinkkejä
Heippa! Minulla on niin paljon asiaa ja kirjoitettavaa juuri nyt, että on jopa vähän vaikeaa jäsennellä ajatuksia. Sain tuossa hetki…
Lue lisää
Colour Outside the LinesOltiin 7-vuotiaan kanssa viikonloppu Helsingissä esikoisen luona kylässä. Meidän oli tarkoitus tehdä tämä reissu jo hiihtolomalla, mutta silloin meille iski…
Lue lisää
Jonnan koukkujaJämälankojen hyödyntäminen tuo aina hyvän mielen 😊. Siitä näissäkin jämälankasukissa on pohjimmiltaan kyse. Näistä tuli kivat sini-turkoosi-valko-sävyiset, koska juuri niiden…
Lue lisää
Mari HietalaNiin osui pilkka omaan nilkkaan, kun menin töissä tiistaina nauramaan erään työyhteisömme jäsenen järkyttävälle yskälle. Seuraavana aamuna heräsin kurkku kipeänä,…
Lue lisää
Paletilla*Sisältää mainoslinkkejä
*O’Keeffes’s käsivoide on suunniteltu käsillään työtä tekeville ihmisille jotka kärsivät kuivasta ihosta ammattien tuomien rasituksien takia. O’Keffee’s tuotteet ovat lähtöisin…
Lue lisää
GaalanainenOletko tavannut jo Pearsonit? Siis Rebeccan, Jackin, Mandyn, Randallin, Katen ja Kevinin? Sinuna tutustuisin. Kaupan päälle saat vielä nostalgisen televisison…
Lue lisää
Paletilla*Tuote on saatu Stoorla lähetti syksyllä yllätyspaketin jossa paljastui /Skin Regimen/ sarjan vaahtoava puhdistustuote jonka testaamista olen odottanut innolla. Käydessämme…
Lue lisää
Mari HietalaOlen suurimman osan elämästäni ollut vähän pihalla siitä, mikä haluaisin olla isona. Niin kuin työkseni. Ammatiltani. Osaan puhua aiheesta vain…
Lue lisää
Yhtä kuinTekisi mielesi jo fiilistellä täysillä kevättä, mutta et oikein tiedä miten. Raavit päätäsi ja surkuttelet, kun lumihangessa ei ole vielä…
Lue lisää
Yhtä kuinHyvästit. Kuulostaa aika rajulta? Mutta toisaalta, ei ole hyvä jämähtää paikoilleenkaan ja tehdä niin, kuin on aina tehnyt. Kun johonkin…
Lue lisää
Paletilla*Sisältää mainoslinkkejä
Olen puhunut miljoona kertaa Estee Lauderin Double Wear meikkivoiteesta, mutta jostain syystä en ole koskaan kirjoittanut siitä omaa postausta! Kuten…
Lue lisää
Mari Hietala* postaus sisältää mainoslinkkejä Olen tainnut kuukauden sisään elää jokaisen naisen unelmaelämää, olen nimittäin ostanut kasapäin uusia kenkiä! Mun pitäisi…
Lue lisää
Yhtä kuinOlen ihminen joka inhoaa sunnuntaita. Sunnuntai on täynnä stressiä ja mistään ei osaa nauttia, kun miettii vain, onko vaatteet katsottuna maanantaiksi…
Lue lisää
Emmi AnniinaTuosta äitien ja isien vakkarikahvipöytäkeskusteluaiheesta – nukkumisesta – tulin minä tänään teille kertomaan. Tulin kertomaan meidän tämän hetkisestä vaiheesta (kaikki…
Lue lisää
Mari HietalaKäytiin eilen syömässä mokkapalat ja juomassa kahvit Kaarinassa, kun KaaPo pelasi Pallo-Iiroja vastaan Kakkosen Cupia. Kamerakin oli mukana, mutta -2…
Lue lisää
GaalanainenMyönnän, että olin innoissani, kun prinssi Harry alkoi tapailla amerikkalaista, itselleni suhteellisen tuntematonta, näyttelijätärtä. Vaikka Meghan Markle oli näyttelijä, tietolähteet…
Lue lisää
Paletilla* Tuote on saatu Viime syksynä pääsin tutustumaan Bachca meikkisivellin- ja hiustarvikebrändiin jota myy kesällä avattu uusi verkkokauppa Beautiikki.fi. Bachca…
Lue lisää
Mari HietalaIltapuku roikkuu vieläkin jossain päin pesuhuonetta, siellä mihin se jäi torstaiyönä, kun pujottelin sen pois päältäni. Punaviinin juomista seurannut pieni…
Lue lisää
Mari HietalaKuten ehkä huomasitte, viimeisin futiskuvauskauteni ei ehkä sujunut ihan täysillä omalta osaltani. Oli allergiaa, oli muuten vaan ihmeellisiä yliherkkyyksiä, oli…
Lue lisää