DiiskuneitiNyt on jo marraskuun puoliväli ja mulla on täällä jouluttaminen tietenkin täydessä vauhdissa. Ennen kuin höpötän yhtään enemmän joulusta niin…
Lue lisää
VillaNannaMinulla oli isä, jota ei koskaan ollut. Jokaisella on isä, ihan jokaisella. Suhteet vanhempiin on aina monimutkaiset, mutta joskus on…
Lue lisää
Big mamas homeViime sunnuntaina vietettiin isänpäivää. Puolisolleni se oli ensimmäinen sellainen. Isommat lapseni ovat isänpäivänä aina oman isänsä luona. Viime vuonna me…
Lue lisää
Big mamas homeHei ihana! Toivottavasti sun viikko on lähtenyt käyntiin hyvin. Meidän viikko on lähtenyt käyntiin melkoisen vaiherikkaasti. Sain eilen tietää, että…
Lue lisää
Saran kotikoloJos aamupalana on Snickers-puuro, edessä on aika loistava päivä. Tai vaikka ei edes olisi, niin ainakin aamupala oli hemmetin hyvä!…
Lue lisää
Kutsu vapauteenPakko myöntää, että olen ollut Facebookin yritystilieni kaappauksen jälkeen lamaantunut. Kirjoitin TÄÄLLÄ tuosta kaappauksesta, joten en ala enää toistamaan asioita…
Lue lisää
Big mamas homeIhan aluksi vauvakuulumisia sen verran, että meillä on vissiin menossa neljän kuukauden hulinat. Yöt ja yöunet on siis tällä hetkellä…
Lue lisää
Diiskuneiti*Joulukalenteri on saatu PR-näytteenä. Tänään vietetään isänpäivää ja jouluunkin on enää kuusi maanantaita. Nivea on tänä vuonna tuonnut myyntiin oman…
Lue lisää
VillaNannaKyllä, vihdoin yksi huone on valmis. Muualla on kauhea kaaos edelleen. Tämä yksi huone on meidän eteisessä oleva vessa. Se…
Lue lisää
VillaNannaTyöni on käsillä tekemistä nuorten kanssa. Teen esimerkkejä ja testitöitä ennen kuin annan nuorille ne hommaksi. Joskus tosin teen samaan…
Lue lisää
VillaNanna19 kuukautta sitten sain RCVS diagnoosin. Mitä kaikkea tällä välillä on tapahtunut ja miten voin nyt? On nimittäin käsittämätöntä, miten…
Lue lisää
Sarkasmia ja shampanjaaKaupallinen yhteistyö: Viiniposti Viime kuussa kerroin, että olen alkanut yhdessä Viinipostin kanssa tutkia punaviinirypäleitä. Olen hyvin vakaasti tullut siihen lopputulokseen,…
Lue lisää
Big mamas homeJenni leivonta corner jatkuu! Seuraavaksi jaan teille sellaisen reseptin, johon ihastuin aikanaan omissa rippijuhlissani. Olen kertonut, että äitini on ollut…
Lue lisää
Big mamas homeViime viikolla Triplaan aukesi Helsingin suurin Nanson myymälä. Kävin tutustumassa myymälään etukäteen PR-tilaisuudessa. Samalla sovitin joitain uutuuksia ja kuvasin ne…
Lue lisää
GaalanainenVappupäivän iltana kuopuksella nousi kuume. Puolen yön aikaan hän oksensi. Samoin kerran seuraavana päivänä, keskiviikko-aamuna. Keskiviikkona hänellä oli vielä lämpöä,…
Lue lisää
Mari ValosaariKiropraktikkokäynti voi auttaa lopettamaan yökastelun Olen itse jo vuosien ajan käynyt Jackin käsittelyssä kiropraktikolla. Mila tyttäreni vein sinne jokin aika…
Lue lisää
PaletillaFormula 10.0.6 on ihonhoitosarja joka on kehittänyt ratkaisuja ihon ongelmiin jo vuodesta 1933. Formula 10.0.6 käyttää tuotteissaan luonnollisia ainesosia joista…
Lue lisää
Yhtä kuinLuojan kiitos vihdoin koitti kevät! Loska ja talvi ei ole minun heiniäni sitten yhtään. Korkeinkaan jouluna voi olla lunta, ja…
Lue lisää
PaletillaTuntuu, että joka kerta kun kirjoitan kuukauden loppuneista kosmetiikkatuotteista mainitsen, että menipäs tämänkin kuukausi nopeasti! Kuukaudet juoksee järisyttävää vauhtia eteenpäin…
Lue lisää
GaalanainenKävin viime viikolla katsomassa yhden X Factor Suomen lähetyksen. Ohjelma on edennyt loppusuoralle ja tänään nähtävässä jaksossa valitaan kaksi finalistia neljän loppusuoralle…
Lue lisää
PaletillaNyt kun aletaan mennä lujaa kohti kesää tulee vastaan monia ihania juhlia ja juhlapyhiä. Halloween, festarit ja esimerkiksi nyt vappu…
Lue lisää
GaalanainenEdellisen postauksen jälkeen moni kyseli minulta, miten sain itseni juoksemaan kymmenen vuoden tauon jälkeen pidempiä lenkkejä. Ihan vaivatonta se ei…
Lue lisää
PaletillaEhkä tämän hetken puhutuin peiteaine eli Tarte Shape Tape Concealer on ollut mulla nyt käytössä jo jonkin aikaa ja moni…
Lue lisää
PaletillaVaikka tuntuu, että edes kevät ei ole saapunut tänne suomeen on moni kauneus bloggaaja sanonut innostuvansa C-vitamiinia sisältävistä ihonhoitotuotteista näin…
Lue lisää
Mari ValosaariNäin meidän Mio 1v 11kk pääsi tutista eroon. Päätin tehdä videon projektista ”tutista eroon”. Tästä tuli Jäbällekin hauska muisto siitä…
Lue lisää
Mari ValosaariPumpulimaja meidän kasvaville lapsille Enkä nyt tarkoita pieniä vauvoja, taaperoita enkä vauhdikkaita viisi vuotiaita, vaan teinejä. Ettei he vaan joudu…
Lue lisää
PaletillaKerroinkin viime kuussa päässeeni tutustumaan Ontic Minerals mineraalimeikki sarjaan. Ontic Minerals todisti minulle, että myös mineraalimeikit kaikessa yksinkertaisuudessaan voi ylettyä…
Lue lisää
Yhtä kuin*Yhteistyössä Taloon.com Siitä saakka, kun ostimme asunnon, olemme puhuneet saunan pintaremontoinnista. Kun meille tuli tilaisuus sitten tehdä yhteistyötä monipuolisen yrityksen, Taloon.comin…
Lue lisää
GaalanainenKaupallinen yhteistyö Radisson Blu Grand Hotel Tammer Miehelläni on työ, jossa hän joutuu välillä viettämään pitkiä aikoja ulkomailla. Kerran hän…
Lue lisää
PaletillaLinda Hallberg on ollut ensimmäisiä meikkibloggaajia joita olen nuorempana seurannut. Ensimmäistä kertaa kun näin nämä Linda Hallbergin Enchanted Secrets ja…
Lue lisää